Arkisto kohteelle elokuu, 2008

Uusinta

Posted in Uncategorized avainsanoilla , , on elokuu 13, 2008 by grrau

Jätettiin spermaiset paperit Hotel Hiltonin parkkipaikalle.

Se perinteinen

Posted in Uncategorized avainsanoilla , , , , , on elokuu 13, 2008 by grrau

Kuten edellisesti entrystä saattaa päätellä, asiat kuitenkin kehittyivät takkuisesta alusta huolimatta. Hieman sain nähdä vaivaa, että pääsin yhteyksiin kohteeni kanssa, mutta sen jälkeen mentiinkin ryminällä eteenpäin. Ensimmäinen kerta, jolloin olimme lähemmässä kontaktissa, tapahtui itseasiassa työpaikallani, josta jatkoimme matkaa autolla.

Olin iltavuorossa, oli onneksi ollut melko hiljaista. Olimme alustavasti puhuneet, että se tulee käymään joskus ennen sulkemisaikaa, muttemme olleet sen tarkemmin sopineet mitään. Aikaa kuitenkin kului, eikä miestä vain näkynyt. Olin itseasiassa tässä vaiheessa melko varma, että minut oli kylmästi feidattu illan ohjelmasta. Luonnollisesti kuitenkin erehdyin.

Kello oli noin kymmenen kieppeillä, kun se vihdoin suvaitsee saapua. En sen tarkemmin kysynyt, mikä saapumista viivästytti, eihän se sinällään minulle kuulunut. Tilanne oli muutenkin melko vaivaantunut, tiedätte varmaankin, kun molemmat tietävät mihin ilta tulee päättymään, mutta vielä ei voi asian eteen mitään tehdä. Keskustelu oli melko takkuilevaa, mitä muuta saattaakaan odottaa kun toinen palvelee asiakkaita vähän väliä ja toinen osapuoli on kaikenlisäksi melkolailla tuntematon.

Kello kävi aivan liian hitaasti. Tunti sulkemisaikaan, ja asiakkaitakaan ei enää riittänyt. Olisi pitänyt edetä johonkin suuntaan, tai edes kyetä keskustelemaan luontevasti. Muutamia mukamas huomaamattomia kosketuksia, hipaisuja ohikulkiessa ja viattomia kaverillisia kyljen tökkimisiä lukuunottamatta tilanne oli pysynyt ennallaan. Minua se ei haitannut, tässäkin olisi ollut enemmän kuin riittävästi. Tässä vaiheessa iltaa olin nimittäin vielä vakuuttunut, että kovin pitkälle en ole valmis menemään, eihän kai ensimmäisillä “treffeillä” saa antaa, silloinhan on virallisesti huora ja jakorasia. No, ei minulta loppujenlopuksi kamalasti kyseltykään.

Yhdeltätoista lukitsin ovet ja sammuttelin valoja. Normaalisti sulkemisessa ei mene kuin maksimissaan 10 minuuttia, tällä kertaa kassan laskemiseen ja muuhun iltapuhteeseen sain kulumaan noin puoli tuntia. Vaikka olen pitänyt keskittymiskykyäni melko hyvänä, en minäkään ihmeisiin pysty. Jos joku suutelee niskaa, antaa käsien vaellella pitkin kroppaa ja seisova penis painautuu alaselkää vasten, on euroihin keskittyminen lähes mahdotonta. Tämän pidemmälle en tällä kertaa antanut asioiden edetä työpaikallani.

Se hyvä puoli tilanteessa kuitenkin oli, ettei minun tarvinnut tavalliseen tapaan kävellä kotiin, vaan takalukittuani liikkeen ovet, suunnistimme autolle (joka oli luonnollisesti jätetty mitä oudoimpaan paikkaan, taisi olla mies eksynyt matkalla muutaman otteeseen) ja lähdimme ajamaan kotiini päin, ehkäpä hieman jännittyneissä tunnelmissa. Itseasiassa pääsimme aivan omalle parikipaikallemme saakka, ja vaatteetkin olivat vielä päällä. Tässä vaiheessa huomasin, että matkaseurani taisi olla jo hieman turhautunut tilanteeseen.

Olin aikaisemmin keskustellessamme maininnut, että minusta on enemmän kuin eroottista, jos tilanne ei ole minulle “aivan vapaaehtoinen”. Olen pitkään fantasioinut väkivaltaisemmasta seksistä, jossa itse en voisi tilanteen kulkuun vaikuttaa. Mitä ilmeisemmin se muisti puheeni, ja vielä aikoi käyttää niitä hyväkseen.

Olin poistumassa autosta iltapusun saattelemana, kun se tarttuu hiuksiini kiinni, melko kovakouraisesti, saanen mainita. Tämä kohta taisi olla se, jossa minulta petti itsehillintä. Totta kai tiesin, mitä se halusi, olin tiennyt koko illan, ja myönnetäköön, antanut ehkä ymmärtää hieman liikaa, mutten uskonut, että antaisin asioiden luisua näin pitkälle. Minut oli painettu penkkiä vasten ja sen kädet kulkivat vaatteideni alla, hieman vähemmän hellästi, puristellen rintojani ja eksyen pian hameeni alle. Olimme yhä asuntoni valaistulla parikkipaikalla, kun minulta poistettiin paita päältä. (Kuten opiskelija-asunnoissa asuvat tietävät, pihat eivät ole hiljaisia edes kello kahdentoista aikaan yöllä, vaan liikennettä on lähes samaan tahtiin kuin päivälläkin.)

Tässä vaiheessa olin jo niin kiihottunut, ettei minua olisi haitannut, vaikka naapurini ja ties ketkä muut olisivat panneet puuhamme merkille, mutta ilmeisesti kohteellani oli sittenkin parempi itsehillintä kuin minulla. Olin imenyt jo jonkin aikaa sitä, ja aivan valmis siirtymään itse asiaan, kun hän toteaa, että meidän olisi ehkä parasta vaihtaa paikkaa. En tuossa tilanteessa ollut kovin myötämielinen, mutta en myöskään vaivautunut väittämään vastaan. Ajoimme läheisen hotellin parkkipaikalle, niin ikään myös valaistulle, mutta ei ehkä aivan niin täydelle. Se sammutti moottorin ja laittoi musiikkia hieman kovemmalle. Housut sillä olivat yhä auki ja penis lähes täydessä seisokissa. Tavallaan toivoin, että se pakottaisi minut imemään sitä, mutta ryhdyin toimeen kuitenkin oma-aloitteisesti.

Kuten kaikki autossa seksiä harrastaneet tietävät, paikka ei sinällään ole aivan optimaalinen. Akrobatian harrastaminen on lähes välttämätöntä, jos tahtoo munaa sisälleen. Ja minä tahdoin, sen voinette uskoa. Itsehillintäni ei kestänyt kauan, kun sen penis oli suussani ja kädet eksyneet alushousuihini. Olisin halunnut jatkaa itse yhdyntään, oloni oli järkyttävän kiimainen. Se ei kuitenkaan ollut samaa mieltä. Ote, jonka se otti hiuksistani ja voima, jolla se ohjasi pääni liikettä, olivat melko selviä vihjeitä tästä. Olin halusta lähes mielipuoli, kun se jatkoi suuni naimista. En tiedä kauanko tätä kesti, ei se kuitenkaan vielä lauennut, vaikka lähellä taisi olla, kun se yllättäen lopetti, ilmoittaen että siirrymme takapenkille.

En pannut vastaan, kun poistuimme autosta ilman vaatteita ja palasimme takaisin sisään takaovista. Se kävi makaamaan takapenkille, tehden melko selväksi mitäse minulta odotti. Olisin varmaan itse pakottanut sen, ellei se olisi tehnyt päätöstä. Yritin asetella itseni ahtaassa autossa sen päälle, eikä se todella ollut helppoa. Ensinäkin auto on melko matala, ja toiseksikin minulla oli ongelmia saada penis mahtumaan sisääni. Se oli huomattavasti suurempi kuin edellisten partenerieni ja edellisestä seksikerrastakin oli jo huomattavasti aikaa.

Onneksi olin tässä vaiheessa jo aivan märkä, muuten edessä olisi ollut mahdoton tehtävä. Silti teki hieman kipeää, kun sain itseni aseteltua oikeaan asentoon ja muna painui sisääni. En ole vieläkään aivan varma, sattuiko se enemmän kuin tuntui hyvältä. Minulta kesti hetken tottua sisälläni olevan kyrvän kokoon. Muistan tämän tilanteen niin elävästi, istuin hiljaa sen päällä, auton lasit olivat jo huurussa ja radiosta soi musiikki, josta en oikeastaan edes pitänyt. Oli sen verran hämärää, ettei toista nähnyt selvästi, oikeastaan se oli melko täydellistä. Aloitin ratsastuksen hitaasti, lähinnä nauttien itse, sen enempiä miettimättä mitä se halusi. Tiesin, että se pitää kyllä huolen omista orgasmeistaan.

Kauaa tätä rauhallista, sisäänpäin kääntynyttä seksiä ei kestänyt, vaan se aloitti vastaannaimisen. Sen penis osui joka työnnöllä ilmeisesti kohdunsuuhuni, vihlaisten vatsanpohjassa. En uskonut, että voisin pitää tuollaista tunnetta mielyttävänä, mutta tässä tilanteessa se oli niin kiihottavaa, etten olisi halunnut vaihtaa asentoa. En osaa sanoa paljonko aikaa kului, mutta auto muuttui kuumemmaksi ja huurtuneemmaksi, hengäistyin ja sekin taisi. Lopulta se kuitenkin keskeytti liikkeensä ja käski minun nousta ylös.

Sen suunnitelma selvisi minulle nopeasti, kun se avasi auton oven, siirtyen itse ulkopuolelle ja asettaen minut nojaamaan penkkiin kyynärpäilläni. Tällä kertaa penis liukui takaapäin sisääni yhdellä työnnöllä, syvemmälle kuin olisin voinut kuvitella. Minua ei kiinnostanut näkivätkö tai kuulivatko muut ihmiset meidät. Halusin sen vain jatkavan, ehkä mahdollisesti antavan jopa orgasmin (toim.huom. en laukea helposti, en erityisesti yhdynnässä, olen pitänyt sitä itseasiassa minulle täysin mahdottomana). Se kiihdytti vauhtia ja osasin odottaa, että pian se laukeaa. Sen enempiä kyselemättä se latasi spermat sisääni, huokaisten syvään. Oma oloni oli jokseenkin surrealistinen.

Emme siirtyneet heti sisälle autoon. Nojailin selkääni kylmää peltiä vasten ja tunsin oloni jokseenkin vastenmieliseksi. Ei ollut minun tapaistani ryhtyä tällaiseen, ei erityisesti vieraan miehen kanssa eikä erityisesti autossa, parkkipaikalla, ilman kondomia. Onneksi sentään syön pillereitä. Se tuli vierelleni seisomaan, kun valuin spermaa asfaltille, kietoen kädet ympärilleni. En oikein tiennyt, halusinko sen olevan lähelläni vai olisinko vain tahtonut pois. Minua paleli, siirryimme takaisin lämpimään autoon. Radiosta soi The Spill Canvas, oli pimeää ja oloni oli melko surullinen. En edes tiennyt, mitä minun olisi pitänyt tuntea. Luulin, etten näkisi sitä enää koskaan, että se katoiais elämästäni yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Ei se kadonnut.

En olisi uskonut, että se tähän johtaa

Posted in Uncategorized avainsanoilla , , , , , , , on elokuu 12, 2008 by grrau

Se väittää yhä, ettei huomannut yrityksiäni, kun muutama viikko sitten tapasimme toisemme, toista kertaa itseasiassa. Tilanne oli hyvin perinteinen, alkoholin siivittämä ilta baarissa kavereiden kanssa (yhdistävä tuttavamme oli muuten entinen poikaystäväni, eikä edes pitkän ajan takaa). Omasta mielestäni olin niin läpinäkyvä, että lähes nolotti.

Olin oikeassa, suurin osa muustakin seurueestamme oli pannut aikeeni merkille. Sain kuulla kuittailua sekä entiseltä poikaystävältäni (“Mikä siinä oikein on, ettet voi aluksi lainkaan sietää suurinta osaa kavereistani ja sitten seuraavassa hetkessä pidätkin niistä aivan liikaa?”) että silloiselta seuralaiseltani, jonka kanssa ei koskaan kuitenkaan tapahtunut mitään elämää suurempaa. Mustasukkainen se kyllä oli.

Sen illan saldo ei siis ollut kummoinen. Suurimmaksi saavutuksekseni voisin mainita nännin nuolemisen sekä kohteeltani paidan poistamisen. Molemmissa onnistuin kiitettävästi, muut yritykseni sitten kariutuivatkin surkeasti. Myöhemmin sain kuulla, että helpommalla olisin päässyt, jos olisin tarttunut munasta kiinni ja tehnyt riittävän selväksi jopa putkiaivoiselle miehelle, mihin tähtään. Sittemmin tätä taktiikkaa onkin tullut käytettyä melko ahkerasti. ;>

En itseasiassa odottanut tapauksesta muuta kuin ehkä panon tai kaksi, mutta kerrankin voin hyvillä mielin myöntää erehtyneeni. Kertoja on jo tässä vaiheessa ollut useampia, vieläpä hyvää seksiä ja mitä omalaatuisimmissa tilanteissa sekä paikoissa. Toivon, ettei muutosta ole aivan heti tulossa.

Voinette kuvitella, kuinka kiihottava tällainen tilanne on pitkässä parisuhteessa eläneelle parikymppiselle naiselle, joka on tottunut harrastamaan seksiä lähinnä pimeässä peitonalla, perinteiseen lähetyssaarnaaja-tyyliin. Jos joku olisi väittänyt minulle kaksi kuukautta sitten, että pano bussissa tai puiston penkillä on enemmän kuin okei, en varmasti olisi uskonut häntä, todennäköisesti kauhistellut hetken ja unohtanut koko asian. (Tai ehkä mahdollisesti masturboinut ajatukselle yksin yön pimeydessä, mutta siitähän ei tietenkään puhuta, eihän? ;> )

Tarkoituksenani onkin siis jakaa kanssanne, hyvät mahdolliset lukijat, hieman omia tunteitani, joita tapahtumat minussa eittämättä herättävät. Kirjoitusasu ei välttämättä ole se kaikista kaunein, eikä teksti varmasti kulje kielioppisääntöjen mukaan, mutta toivottavasti tekin saatte siitä jotakin irti. Uskoisin, että itse tulen ainakin nauttimaan tästäkin osasta tapahtumien kulkua, joskaan en varmaan aivan yhtä paljon kuin siitä, mistä kirjoitan. ;>

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.